Totuin ajatukseen. Hiljalleen. Yritin tottua. "Sää voisit maksaa laskut ja tehä työvuorolistat ja hoitaa paperihommat." Ai, hän ei vierastakaan ajatusta, että olemme samassa työpaikassa. Millaistahan se olisi. Hän olisi pomoni. Ankara sellainen. Olisin aina myöhässä. Saisin potkut.

Voisin olla mukana ostamassa. Vaikuttaa kaupan tarjontaan. Voisin tarkkailla millainen hän on töissä. Ei. Hävettäisi. Enhän nytkään halua mennä hänen työpaikalle. Jos menen, kävelen hyllyjen välissä silmät lasittuneena oranssiin lattiaan.

Mutta enhän minä jaksaisi hyllyttää. Tai ottaa tavaraa pahvilaatikoista. Tai laittaa hälyjä. Tai yrittää jollekin myydä jotain mihin ei itsekään usko. Myydä jotain, mitä ei todellakaan tarvi aloittaakseen pururatalenkkejä. Ja kassakuitti olisi aina solmussa, kun minun rahastusvuoro.

"Mää nyt voisin alottaa sen kauppiaskoulun....."