VIIKON VITSI

Huippu-urheilija soitti kotiinsa ja kertoi vaimolleen, että on voittanut 110 metrin aidat.
"No, mitäs aiot tehdä niillä?"

Hän aloitti kauppiaskoulun. Koulun. Siis meni kouluun. Meni sinne kouluun keväällä ja seuraavan kerran syksyllä. Ei, ei, ei hän lintsannut. Se on semmonen koulu, jossa on lähiopetusta harvoin ja kotitehtäviä paljon.

"Tää nyt tarkottaa, että muutaman vuojen päästä voijjaan asua iha missä vaan..."
"Ok."

Ihan missä vaan. Hmm.... Toisaalta aika siistiä.
Kyllähän terkkarin hommia on joka paikassa.
Myös siellä iha missä vaan.

Tuolloin en ajatellut, että voisin olla töissä kaupassa.
Se ajatus tuli myöhemmin.
Vai onko se ihan oikeasti tullut vielä? -Vastaus tulee myöhemmin.


                                       
                                                              
                     
                                                                                           kuva: natgeo.fi


                           

Tuolla me kävimme tutkimusmatkalla. Tuossa sitä rakennetaan. Kuva Kalevan verkkosivuilta.

Totuin ajatukseen. Hiljalleen. Yritin tottua. "Sää voisit maksaa laskut ja tehä työvuorolistat ja hoitaa paperihommat." Ai, hän ei vierastakaan ajatusta, että olemme samassa työpaikassa. Millaistahan se olisi. Hän olisi pomoni. Ankara sellainen. Olisin aina myöhässä. Saisin potkut.

Voisin olla mukana ostamassa. Vaikuttaa kaupan tarjontaan. Voisin tarkkailla millainen hän on töissä. Ei. Hävettäisi. Enhän nytkään halua mennä hänen työpaikalle. Jos menen, kävelen hyllyjen välissä silmät lasittuneena oranssiin lattiaan.

Mutta enhän minä jaksaisi hyllyttää. Tai ottaa tavaraa pahvilaatikoista. Tai laittaa hälyjä. Tai yrittää jollekin myydä jotain mihin ei itsekään usko. Myydä jotain, mitä ei todellakaan tarvi aloittaakseen pururatalenkkejä. Ja kassakuitti olisi aina solmussa, kun minun rahastusvuoro.

"Mää nyt voisin alottaa sen kauppiaskoulun....."

Huomenna tutkimusmatkalle uuteen tulevaisuuteen.
Pohjois-Pohjanmaalle mars!

Onkohan nämä terveydenhoitajaurani viimeiset työviikot...

                                          

Pituus. Paino. Näkö. Kuulo. Verenpaine. Ryhti.

"Hei onks sul buranaa? Pää iha sairaan kipee."

Uusia sähköpostiviestejä neljä. Esimieheltä pöytäkirjoja isojen tätien ja setien palavereista.
Kollegan ehdotus lääkäripäivästä. THL:n päivitys influenssarokotuksista. Sekä kutsu teemailtapäivään.

Seiskojen tarkastukset jatkuvat. Pituus. Paino. Näkö. Kuulo. Verenpaine. Ryhti.

Kop, kop, kop. "Saisko laastarin, ku köksällä meni vähän puukko tuohon..."

Seuraava täytyypi hakea luokasta, ilmeisesti unohtanut varatun ajan. Tyypillistä.

Opettajalla huoli oppilaasta. Iso huoli. Mietitään yhdessä. En osaa auttaa. Joku on jonnekin palkattu auttamaan, että huoli häviäisi. Ohjataan sinne jonnekin oikean auttajan luo.

Lounaaksi perunaa ja broilerpyöryköitä, porkkanaraastetta ja näkkileipää. Kouluruoka on hyvää. Niin nätisti keittiötädit aina koristelevat salaatinkin.

"Ja pidä käsi rentona siinä sylissä, älä liikuta sitä. Noin, ja nyt vähän kirpasee, hyvä. Laitetaan vielä laastari. Hengissä selvisit."

Lähete ravitsemusterapeutille. Paino vain laskee ja laskee. Toisilla paino vain nousee ja nousee.

Hemoglobiinikontrollin tuloksena rautavalmisteen käytön lopettaminen.

"Jos ei ole parempi ylihuomenna, yhteys omalle terveysasemalle."

Vakioasiakas kurkkaa oven raosta. Voi, kun hän saisi hitusen uteliaisuutta huomista päivää varten. Että näkisi huomisen.

            Räjähdysmäistä oppimista tiukassa valvonnassa. Kamppis, deadline, vihellys, Q3, maksuaika...
            Ensimmäiset yhteiset työaamut, työpäivät ja työillat takana.

                                          

Hän puhui siitä. Se oli hänen haave. Toive. Ajatusmaailmani taisteli hänen unelman puolesta. "Olkoot absurdien ajatustensa kanssa..." ajattelin. En kuitenkaan halunnut estää hänen haavettaan. Vaikka toisinaan sitä suuresti olisin halunnut tehdä. Pidin haavetta mahdottomana, joten annoin hänen haaveilla. Toisenlainen tulevaisuus kiinnosti minua. Se sitoisi niin paljon. Se olisi kaikki kaikessa. Haluanko sitä?